Tänään valmistin kirjolohifileen uunissa. Lisukkeeksi tein itse lohkoperunoita ja kermaviilikastikkeen. Siskoni teki hyvän ja raikkaan perussalaatin.
Uunikala on varmaan maailman helpointa ruokaa. Ei tarvitse kuin maustaa, laittaa uuniin ja odotella että se kypsyy. Silti se on todella hyvää. Laitoin fileen päälle ekstraneitsyt-oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa, tilliä ja sitruunasiivuja. Se taisi olla ~25min 200 asteessa.
Uunikala on varmaan maailman helpointa ruokaa. Ei tarvitse kuin maustaa, laittaa uuniin ja odotella että se kypsyy. Silti se on todella hyvää. Laitoin fileen päälle ekstraneitsyt-oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa, tilliä ja sitruunasiivuja. Se taisi olla ~25min 200 asteessa.
Lohkoperunat ovat myös halpoja ja helppoja valmistaa. Niitä ei edes tarvitse kuoria, kunhan pesee vaan huolellisesti. Sitten pilkotaan ja pyöritellään öljyssä ja mausteissa. Itselläni on käytössä valmis Prima-mausteiden grilli-yrtti-perunankuorrute, jonka olen havainnut herkulliseksi. Muita mausteita lohkoperunat eivät vaadi. Myös Meira tekee hyviä perunankuorrutteita ja niitä on ihan tavallisissa ruokakaupoissa maustehyllyssä. Lohkoperunat valmistuvat noin puolessa tunnissa 200 asteessa.
Kylmään tillikastikkeeseen laitan
-200g kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
-Puoli ruukkua tuoretta tilliä (loput voi vaikka laittaa sen kalan päälle)
-Suolakurkun
-Ruokalusikallisen sinappia
-Vähän sitruunamehua
-Ripauksen suolaa
-Mustapippuria (Voi korvata sitruunapippurilla jos sitruunamehua ei satu olemaan)
+ Joskus olen laittanut myös kevätsipulia jos sitä on sattunut olemaan
![]() |
Salaatinkastike unohtui kuvasta. Oho. |
Seuraavaksi kahviasiaa. Suomalaiset tuntuvat yleisesti ottaen olevan kovin kaavoihin kangistuneita kahvinjuojia. Itse kokeilen mielelläni kaikkea erilaista. Vaihtelu virkistää. Olen joskus aikoja sitten ostanut Pauligin vaniljakahvia ja tykkäsin siitä. Se oli aika hintavaa mutta maistui hyvältä "mausteenakin", monesti keitin kuusi kuppia kahvia johon laitoin neljä mitallista Juhlamokkaa ja kaksi mitallista vaniljakahvia. Nyt testasin suklaakahvia. En tiedä, onko mun makuaistissa jotain vikaa kun mun oli tosi vaikeaa erottaa tästä kahvista sitä suklaan makua. Mun mielestä tää maistui ihan samalta kuin se vaniljakahvi, petyin vähän. Vaikka hyväähän tämäkin oli.
![]() |
Suklaakahvia ja mattasininen peukalonkynsi. Miksi blogger haluaa kääntää tämän kuvan väärinpäin? |
Lopuksi haluan esitellä varsin näppärän pikku vekottimen, jolla on kätevää hienontaa, sekoittaa ja pilkkoa vaikka mitä; tuoreita yrttejä, soseita, pirtelöitä, smoothieita, sipulia, kinkkua, marinadeja, majoneeseja, vain mielikuvitus on rajana. Tää toimii ihan ilman sähköä. Hienonsin tillikastikkeen tillit ja suolakurkut sillä. Pari vetoa ja suolakurkut näyttivät tältä:
![]() |
Noi terät on oikeesti terävät, onnistuin heti pakettia avatessa viiltämään kivan haavan käteeni. |
Ihmehärvelin nimi on Smooth Chopper. Sen mukana tulee sekä terät, jotka on tarkoitettu pilkkomiseen, että vispilä, jolla sujuu sekoittaminen. Mulla on siis sekä yrttileikkuri että varsinainen smooth chopper. Olivat tarjouksessa Tupperware-kutsuilla ja tuli kansikin kaupan päälle. Hah, tässähän tuntee itsensä vanhaksi; pari vuotta sitten ei olisi voinut vähempää kiinnostaa Tupperit ja nyt käyn kutsuilla hamstraamassa tavaraa.
Tuo kahvi on todella hyvää. Niin kuin varmaan tuo hyvältä näyttävä ruokakin.
VastaaPoistaNiin on. Seuraavaksi täytyy varmaan kokeilla joulukahveja, niitä en ole ikinä maistanut. Ruokakin oli hyvää vaikka itse sanonkin. :)
Poista